Ei Yhteistyötä Kansanmurhan Kanssa!

Aalto-yliopiston Ylioppilaskunta hyväksyi loppuvuodesta 2024 jäsenaloitteen, jossa vaadittiin Palestinian Campaign for the Academic and Cultural Boycott of Israel (PACBI) ja Boycott, Divestment and Sanctions (BDS) -liikkeiden tukemista. PACBI-kampanjaan kuuluu vaatimus israelilaisten instituutioiden akateemisesta boikotista.

Tästä huolimatta, Aalto-yliopiston johto kieltäytyy edelleen sitoutumasta akateemiseen boikottiin. Johto ei myöskään ole suostunut suorittamaan avointa eettistä arviota yhteistyösuhteistaan israelilaisten instituutioiden kanssa tai antamaan julkista lausuntoa asiaa koskien. Sen sijaan Aalto toimii johtavana yliopistona tai yhteistyökumppanina tutkimusohjelmissa (Babots​​​​, OpenSuperQPlus) israelilaisten instituutioiden kanssa, eikä ole ilmaissut vetävänsä sijoituksiaan pois israelilaisista yrityksistä. AYY:n hallitus ei myöskään ole vielä täysin sitoutunut läpimenneen jäsenaloitteen vaatimuksiin. Siinä vaadittua yliopistoon kohdistuvaa lobbausta ole toteutettu riittävästi.

Vielä on kuitenkin mahdollisuus — ja velvollisuus — toimia.

BDS ja PACBI -liikkeiden tukeminen ei tulisi olla vain symbolista. Akateemisen boikotin puskemisen lisäksi ylioppilaskuntamme tulisi linjata toimintaansa BDS-kriteerien mukaiseksi — tarkoittaen että se ei hankintojensa, kumppanuuksiensa tai sijoitustensa kautta tue Israelin apartheidia ja sortopolitiikkaa. Lokakuussa 2025, TaiYo (Taideyliopiston ylioppilaslautakunta) julistautui Suomen ensimmäisenä ylioppilaskuntana  apartheidista vapaaksi alueeksi. Me voimme — ja meidän tulisi — seurata tätä esimerkkiä.

Siispä, allekirjoita vaalilupaus!

Jos minut valitaan AYY:n edustajistoon,

Aion sitoutua edistämään PACBI ja BDS -liikkeiden tavoitteita koskien siteiden katkaisemista Israelin kanssa:

  1. Varmistamalla, että AYY:n lautakunta säännöllisesti ja johdonmukaisesti lobbaa Aalto-yliopiston johtoa liittymään israelilaisten yliopistojen akateemiseen boikottiin.
  2. Varmistamalla, että AYY sisällyttää tietoa akateemisesta boikotista sekä PACBI -kampanjan vaatimuksista opiskelijaedustajille tarkoitetuissa koulutusmateriaaleissa ja -tilaisuuksissa, sekä opettaa heitä edistämään boikottia yliopiston päätöksentekoelimissä.
  3. Vaatimalla varmistusta siitä, että AYY:n omat hankinnat, rahoitus, kytkökset sekä sijoitukset tarkistetaan ja linjataan BDS-periaatteiden mukaisiksi*.
    *BDS-boikottikampanja, kuten monet muutkin ruohonjuuritason boikottikampanjat, keskittyy useiden kulutustuotteiden ja yritysten kohdennettuun boikotointiin. BDS-ohjeet kannustavat kaikkien listattujen brändien välttämiseen kun vaihtoehtoja on saatavilla, painopisteen ollen kuitenkin ensisijaiseksi lueteltujen yritysten boikotissa sekä sijoitusten luopumisesta näistä yrityksistä.

Allekirjoittaneet

LUOVA

  • 59 – Filip Eller
  • 60 – Antero Heino
  • 69 – Mai Multimäki
  • 74 – Rosa Vanninen

Konergia

  • 102 – Oliver Kemppinen
  • 110 – Kalle Leikos
  • 112 – Jere Markkinen
  • 114 – Rasmus Mäkinen

Vapaasti Vasemmalla / Lenient Left

  • 129 – Kosmos Berg
  • 130 – Gökhan Erdem
  • 133 – Juho Karkinen
  • 134 – Lari Kauranen
  • 135 – Veikko Laitamäki
  • 136 – Irina Lehmuskoski
  • 137 – Miska Pietilä
  • 138 – Sini Saarni
  • 140 – Juno Suvijoki
  • 141 – Adrian Suvisaari
  • 142 – Lumi Tuokkola
  • 143 – Saku Turkulainen

ProArte

  • 144 – Ragnar Aminoff
  • 145 – Catalina Biemans
  • 146 – Lewis Blake-Farkas
  • 148 – Nataliia Chernova
  • 150 – Amos Ilonen
  • 152 – Brynna Justice
  • 154 – Alizée Long

Kylterirengas 1

  • 159 – Mashal Farhan
  • 166 – Eelis Kylä-Setälä
  • 244 – Marija Vasileca

Vihreämpi Aalto

  • 248 – Marcell Berta
  • 249 – Clint Casano
  • 250 – Unna Eteläinen
  • 251 – Lumi Hultkrantz
  • 254 – Isaac Jyväsjärvi
  • 253 – Leevi Härkönen
  • 255 – Alli Kolho
  • 256 – Lasse Kukkula
  • 258 – Lassi Malvikko
  • 259 – Fanni Mattsson
  • 260 – Minerva Mänttäri
  • 263 – Kide Rinne
  • 265 – Veera Saarenheimö
  • 267 – Karla Still
  • 268 – Johan van der Meer
Lisätietoja AYY:stä, opiskelijaedustajista ja vuoden 2024 SfP-jäsenaloitteesta

AYY on Aalto-yliopiston ylioppilaskunta, jonka jäseniksi kaikki yliopiston kandidaatti- ja maisteriopiskelijat liittyvät automaattisesti. Tohtoriopiskelijoille jäsenyys on vapaaehtoista. AYY on opiskelijoiden virallinen edustaja yliopistossa, ja se toimii demokraattisesti opiskelijoiden toimesta ja heidän hyväkseen. Edustajisto on ylioppilaskunnan ylin päätöksentekoelin, joka valitaan joka toinen vuosi, kun taas hallitus huolehtii ylioppilaskunnan päivittäisestä toiminnasta ja edunvalvonnasta ja valitaan vuosittain. 

Yksi ylioppilaskunnan tärkeimmistä ja myös laissa säädetyistä tehtävistä on opiskelijaedustajien valinta, jotka edustavat opiskelijoiden ääntä yliopiston päätöksentekoelimissä. Opiskelijaedustajat valitaan kahden vuoden toimikaudeksi, ja he ovat tärkeä osa yliopistodemokratiaa. Vuonna 2025 edustajiston vaalien äänestysaika on 30.10.–6.11. (lisätietoja täällä). 

Vuonna 2024 Students for Palestine käynnisti AYY:ta koskevan jäsenaloitteen, jonka tavoitteena oli saada AYY julistamaan tukensa BDS- ja PACBI-liikkeille ja sitoutumaan lobbaamaan asiaa Aalto-yliopistossa. AYY:n edustajisto hyväksyi jäsenaloitteen kokouksessaan 12.12.2024 ja sitoutti AYY:n akateemiseen boikottiin. Jäsenaloitteen oli allekirjoittanut 343 opiskelijaa. Nyt edustajiston jäsenten tehtävänä on varmistaa, että aloite todella pannaan täytäntöön, sillä AYY:n johto ei ole edistynyt asiassa riittävästi kuluneen vuoden aikana sen hyväksymisen jälkeen.

Lisätietoja Aalto-yliopiston osallisuudesta

Aalto-yliopisto on vältellyt vastuutaan ja pysynyt hiljaa kansanmurhan edessä, vedoten epävirallisesti akateemiseen vapauteen. Me kuitenkin ymmärrämme, että Akateeminen vapaus on juuri se arvopohja, joka tuo sille autonomian ja vastuun toimia Ihmisoikeuksien, oikeudenmukaisuuden ja kansanmurhasta vapaan korkeakoulutuksen puolesta.*

Aalto-yliopisto koordinoi tai osallistuu tällä hetkellä kahteen EU:n rahoittamaan Horisontti Eurooppa -tutkimusprojektiin Jerusalemin heprealaisen yliopiston kanssa, BABOTS- ja OpenSuperQPlus-hankkeissa. 

Israelin akateemisilla instituutioilla on suoria yhteyksiä Israelin armeijaan ja aseyhtiöihin, ja ne ovat tukeneet varauksetta Israelin hyökkäysarmeijan väkivaltaa ja tunkeutumista Gazaan, antaneet ylimääräisiä stipendejä opiskelijoille, jotka osallistuvat kansanmurhan suorittamiseen, erottaneet, uhkailleet ja häirinneet palestiinalaisia opiskelijoita ja tutkijoita sekä epäonnistuneet akateemisen vapauden puolustamisessa kampuksilla.

*European University Association – Academic Freedom Principles
PRINCIPLE 5
Academic freedom is both a right and a responsibility held by individual academics and academic communities. One of its central roles is to empower higher education and research communities to further knowledge and education and to enable societal advancement and responsible civic engagement.
PRINCIPLE 6
Academic freedom must be framed by rigorous scientific, professional, ethical and quality standards. This includes ethical conduct, respect for the rights of others and awareness of the impact of research on humans and their environment, as well as employment obligations.

Lue lisää, kuinka akateeminen yhteistyö Israelin yliopistojen kanssa vaikuttaa palestiinalaisten sortoon ja kansanmurhaan